Perusmaksut laskutuksessa

Kerätäänkö perusmaksut kaikilta tienkäyttäjiltä vai vain osakkailta?
Meillä oli tiekunnassa tästä vähän kahta tietoa.

1 tykkäys

Hei Riitta,

Perusmaksuun ei valitettavasti ole mitään yksiselitteistä ohjetta, keltä se kerätään vai kerätäänkö sitä ylipäänsä ollenkaan, vaan sen päättää täysin tiekunnan kokous tai yksityistietoimitus. Perusmaksun periaatehan on, että sillä katetaan tiekunnan hallinnosta aiheutuvat välittömät kulut ja nämä kulut on pystyttävä todentamaan. Lähtökohtaisesti, mikäli tiekunta päättää perusmaksuja kerätä, ne kerätään tiekunnan osakkailta eli kiinteistöjen omistajilta.

Mikäli tiekunta päättää kokouksessaan kerätä perusmaksun myös muilta tienkäyttäjiltä käyttömaksun yhteydessä, on tämä mahdollista. Tällöin tulee kuitenkin muistaa, että perusmaksun tulee olla samansuuruinen tien osakkailla sekä käyttömaksun piirissä olevilla.