Yksikkölaskelma, kopio

Haluaisin perehtyä kesämökkimme yksityistien yksikkölaskelmaan. Olen pyytänyt saada kopion yksikkölaskelmasta maksua vastaan sähköisesti tai paperikopiona. En ole saanut. Syyksi on kerrottu, että yksikkölaskelmaa ei voida antaa kenellekään, koska osakkaiden osoitetiedot näkyvät siinä, ja niiden peittäminen on kuulemma liian työlästä! Mielestäni tämä on outo vastaus, kun korjauskynät ja - teipit on keksitty jo vuosia sitten. En myöskään ymmärrä, miksi yksikkölaskelmasovelluksesta ei pysty poistamaan/ estämän osoitetietojen tulostumista.

Voimme käydä katsomassa yksikkölaskelmaa hoitokunnan sihteerin luona ennen vuosikokousta. Tässä tulosteessa on siis näkyvillä kaikkien osakkaiden osoitetiedot! Koska osakkaita on paljon (noin 180), haluaisin tutustua laskelmaan itsekseni ja rauhassa - en niin, että sihteeri hengittää niskaani ja hoputtaa. Lisäksi edestakainen matka sihteerin luo kodistani on 400 kilometriä.

Mitä mieltä olette - toimitaanko tiekunnassamme oikein? On ymmärtääkseni osakkaan oikeus saada perehtyä paitsi omaan, myös muiden tieyksikkölaskelmiin, koska toisen osakkaan yksikkömäärä vaikuttaa minun maksun suuruuteen.

Terveisin hämmästynyt osakas

Hei @Tieosakas,

Tiekunnan tulisi muuttaa yksikkölaskelma sellaiseksi, että se ei sisällä osakkaiden yhteystietoja. Muutos on varmasti noin suuressa tiekunnassa työläs, mutta se ei voi olla syynä sille ettei tietoja näytetä.

Yksiköintiohjelmissa tehtävät yksiköinnit eivät sisällä yhteystietoja, vaan niitä pidetään erillään tietosuojan vuoksi. Osakkaille ei saisi edes paikan päällä näyttää sellaista laskelmaa, missä on osoitetietoja.

Tiekunnan tiedot ovat kaikille osakkaille asianosaisjulkisia, henkilötietoja lukuunottamatta.

1 tykkäys

Kiitos paljon vastauksesta.